Mitä tekisimme ilman musiikkia?

Toisinaan mietin, mihin joutuisimme, jos musiikkia ei olisi. Mitä kuuntelisimme silloin, kun mieltämme painaa parisuhdeongelmat tai haaveilut? Mitä tekisimme yöklubeilla? Miten voisimme rentoutua sunnuntai-iltana?

Heh, en tiedä, vaikuttaako musiikki teihin muihin ihmisiin niin paljon, kuin se vaikuttaa minuun. Uskoisin kuitenkin näin asian olevan monenkin ihmisen kohdalla. Ihan vain esimerkkinä voisin sanoa, että työpäivät sujuu huomattavasti mieluisammin, kun radiosta kuuluu miellyttävää musiikkia. Se fiilis vain väistämättä muuttuu positiivisemmaksi, kun suosikkibiisit soi. 

Kun kysytte uudelta tuttavuudelta, että minkälaista musiikkia hän mahdollisesti kuuntelee, niin kuinka monta kertaa olette saaneet vastaukseksi "vähän kaikenlaista"? Minusta tuntuu, että tuo on nykyään vastauksena enemmänkin vakio, kuin poikkeus. Ja itse asiassa olen varsin iloinen tästä. Itsekään en pystyisi tuon ytimekkäämpää vastausta antamaan. Usein tosin lisään perään, että "enimmäkseen indie-musiikkia". Tiedän, että indie-musiikki voi käsittää ihan mitä tahansa musiikkilajia, mutta niin voi minun musiikkimakunikin. Oikeastaan ainoat musiikkityylit, joita en kuuntele, ovat hip hop ja nykyään suosittu bassosekamelska-jumputus (mitä drum 'n basia/hardstyleä tai vastaavaa onkaan). Toki näistäkin lajeista löytyy muutama biisi omilta soittolistoiltani, mutta näin niin kuin yleisesti. 

Lähimpänä omaa sydäntä on rock. Olen määritellyt tämän lähinnä siten, että rock-musiikki ei oikeastaan ikinä aiheuta minulle tunnetta, että nyt on pakko vaihtaa biisiä. Tälläkin hetkellä itseasiassa taustalla soi Dire Straitsin Sultans of Swing. Uskomattoman hieno kappale. Ja juuri nyt biisi vaihtui Avenged Sevenfoldiin. 

Minua suorastaan ärsyttää se, etten oikein osaa rationalisoida itselleni sitä, minkä takia pidän jostain tietystä biisistä. Nautin, kun biisistä löytyy joku tunnistettava melodia. Usein se on kitarariffi, mutta voi se olla muutakin. Lähiaikoina olen kovasti tykästynyt myös lähes kokonaan elektronisesti tuotettuun musiikkiin. Esimerkkinä voisin sanoa vaikkapa artistin nimeltä Markarians. Kyseessä on yhdysvaltalaisen Chad Murphyn yhden miehen yhtye, jossa musiikki koostuu lähinnä yksinkertaisesta rumpukompista, bassolinjasta ja erilaisista määrittelemttömistä äänistä. Biisien sanoma nouseekin musiikillista elämystä suuremmaksi. Tykkään.

Suuri mysteeri itselleni on se, miksi me ihmiset tapaamme nojata musiikkiin silloin, kun meillä on sydänsuruja? Miksi me jopa alamme kirjoittaa omia lauluja, kun asiat eivät ole menneet toivotulla tavalla ihastuksen/rakastetun kanssa? Johtuuko sitten siitä, että omat tunteet on helpompi vuodattaa paperille siirappisten ja kuluneiden metaforien kautta, en tiedä. Itse en lauluja ala kirjoittelemaan, mutta myönnän, että itsekin tapaan laittaa tunnelmamusiikkia soimaan, kun joudun pohtimaan elämän suuria asioita. Auttaako se minua keskittymään, vai unohtamaan, sitäkään en tiedä. Uskomatonta. 

Halaun näyttää, miten vaihteleva minun musiikkimakuni äärilaidoillaan voi olla. Kuten joskus aiemmassa postauksessa tuli todettua, niin saksalainen Industrial-metal yhtye Rammstein on aina hurmanntu minut omalaatuisella ja rohkealla musiikillaan:

Aivan yhtä paljon lämmittää suuren suomalaisen yhtyeen, Zen Cafén musiikki:

Mutta niin vain silloin tällöin tulee kuunneltua myös klassista musiikkia. Bachin sävelmät ovat aina olleet suosikkejani ja niistä mieluisimmaksi koen seuraavan:

Siinä vain kolme esimerkkiä oman musiikkimakuni laajuudesta. En tosiaankaan osaa sanoa, mikä näitä kolmea yhdistää. Jostain syystä ne sattuvat vapauttamaan endorfiinejä omissa aivoissani. 

Tulipas pitkä viesti. No, sietääkin tulla, kun ei ole moneen päivään kirjoitellut. Töissä olen joutunut viettämään aikaani iltavuorojen merkeissä. Ja sama jatkuu viikonloppuna. Voih. -MH

Sairaana töihin? Ei ikinä.

Minulla on paha tapa heittäytyä täysin laiskiaiseksi silloin, kun olen kipeä. En tiedä, mistä tämä oikeastaan johtuu. Muut ihmiset tuntuvat aina taistelevan viimeiseen asti flunssaa ja kuumetta vastaan ibuprofeiinilla. Sitten he ovat viikon tai kaksi niin sanotusti puoli kipeitä, eli pystyvät tekemään töitä 50% teholla. Sen lisäksi he valittavat jatkuvasti kipujaan ja voivottelevat, että voi miksi en jäänyt kotiin. Taas seuraavana päivänä sama juttu.

Kun minulla nousee kuume, se tarkoittaa itselleni automaattisesti kotiin jäämistä. Puen villasukat jalkaan, syön tehokuurina kaksinkertaista D-vitamiiniannosta, juon lämmintä mustaviinimarjamehua, katselen televisiosta suosikkisarjojani ja suorastaan kieltäydyn rasittumasta mistään. Yöksi otan tulehduskipulääkkeen helpottamaan unen tuloa. Kaksi päivää ja olen täysin terve. Mitä nyt ehkä joku yskä jää päälle vielä hetkeksi.

Ei ole häpeä jäädä sänkyyn @ Doctortipster.net

Vähän ikävästi tuo minun lyhyt sairastumisjaksoni alkoi perjantaina ja kesti sunnuntaihin. En siis sairaslomalle "päässyt" ollenkaan. Sunnuntai-maanantai -yönä en saanut ollenkaan unen päästä kiinni, joten seitsemältä alkanut kahdeksan tunnin täyspitkä työpäivä oli jokseenkin raskas. Olen kotiin palattuani oikeastaan vain rojahtanut sohvalle ja nyt ollaan tässä. Sairaana en suostu rasittamaan edes mieltäni ylimääräisellä pohdiskelulla, joten en tänään mistään sen syvällisemmästä kirjoittele. Talvivaarasta olisi asiaa kyllä. Ongelmana on, että asiaa on liikaa, enkä oikein vielä pysty rationaalisesti ajattelemaan. Kun kyse on luonnosta ja sen uhkaamisesta (lue: tuhoamisesta), niin minunkin hermoni aktivoituvat. Sen verran pitkälle olen ajatusketjussani päässyt, että tästä tapauksesta ei enää ole, kuin huonoja, hyvin huonoja tai katastrofaalisia poispääsyjä. Jos Talvivaara-yhtiö vetää itsensä konkurssiin, joutuu kansa maksamaan Ely:n välinpitämättömistä päätöksistä. Jos taas Talvivaara saa jatkaa toimintaansa, niin uskooko joku oikeasti, että ongelmat loppuvat tähän?

Yh. Koko asian ajatteleminen puistattaa. Raharaharaharaharaha..

Näin lyhyttä ja pintapuoleista tällä kertaa. Mutta niin sitä pitääkin välillä olla :) - MH

Jos kaikki olisivat kuin minä..

Joskus olen leikitellyt ajatuksella maailmasta, jossa kaikki olisivat aivan samanlaisia, kuin minä. Olenko ainoa, joka tekee näin?

Ensinhän tulee miettineeksi sitä, mitä kaikkia hyötyjä tämmöisestä maailmasta olisi. Uskoisin, että minun maailmassani kaikki tulisivat toimeen keskenään. Kaikki hankkisivat kunnollisen koulutuksen ja tekisivät työnsä huolella. Valtioilla tuskin olisi rajoja, vaan koko maailma olisi ennemmin ihmisten yhteisessä omistuksessa ja eläisimme sulassa sovussa ystäviemme eläinten kanssa. Kaikki olisivat valmiita tekemään kompromisseja ja tulemaan mielipiteissään vastaan.

Erilaisuus on jees! @ Miraclesandoddities.blogspot.com

Sitten toisaalta alan miettimään kaikkia niitä haittoja, joita tämmöinen maailman asetelma synnyttäisi. Kenenkään kaveripiirit eivät olisi kovinkaan suuria, eikä ihmiset kävisi juurikaan ulkona ystäviensä kanssa, kun kukaan ei koskaan pyytäisi mukaansa. Kaikki maailman tanssimusiikki puuttuisi, kun kukaan ei sitä kuuntelisi. Paitsi siinä maailman ainoassa yökerhossa, joskus kello kahden jälkeen yöllä. Lopulta ihmiset todennäköisesti kuolisivat sukupuuttoon, kun kukaan ei uskaltaisi kysyä toista ulos. Valtavirta puuttuisi jokaisessa asiassa, sillä kaikki olisivat hipstereitä, jotka kyllästyvät välittömästi kaikkeen, joka alkaa pyöriä medioissa. Ohimennen mainittuna edellinen on piirre, jota sekä arvostan, että epäarvostan itsessäni. On suorastaan raivostuttavaa pitää aluksi jostain biisistä, mutta sitten, kun sen duunipaikalla kuulee NRJ:ltä, niin yllättäen se muuttuu kelvottomaksi.

Noita negoja pystyn kelaamaan niin monta, että loppujen lopuksi olen varsin onnellinen erilaisista ihmisistä. On mahtavaa, että meitä on moneen lähtöön. Vielä mahtavampaa on tavata ihminen, joka pitää oikeastaan täysin eri asioista, mutta jonka kanssa pystyy silti ongelmitta keskustelemaan pitämistämme asioista. On hienoa kuulla, kun joku toinen arvostaa sinua ja sinun tyyliäsi.

Erilaisuus on maailman hienoin asia. Siihen vain pitää osata suhtautua oikein.

Love, individuaalinne MH :)

Kaikki ystävyyssuhteet eivät kestä

Minulla on yksi ongelmallinen ystävyyssuhde. Tämän ystäväni olen tuntenut melkein niin kauan, kuin jaksan muistaa, varmasti yli 15 vuotta. Epäilemättä voin sanoa, että hän oli paras ystäväni pienen ikäni.

Ystäviä on monenlaisia

Ajat ovat muuttuneet, samoin on minä ja ystäväni. En oikein edes tiedä, miten aloittaa kertomaan niistä kaikista asioista, joihin olen hänessä turhautunut. Joskus tuntuu, että minä olen aina se, jolta hän pyytää palveluksia. Kyytejä jonnekin 5km päähän, jonne hän voisi ihan yhtä hyvin kävellä. Sanomattakin lienee selvää, etten tuommoisiin pyyntöihin suostu. Silti se tuntuu pahalta kerta toisensa jälkeen sanoa "ei".

Toinen asia on raha. En vain jaksa ymmärtää, miten hän voi aina olla täysin varaton. Viikoittain hän pyytää, että voisinko lainata taas parikymppiä. Vielä muutama vuosi sitten viitsin silloin tällöin lainatakin, mutta en enää nykyään. Tiedän nimittäin, että niitä rahoja en takaisin tule saamaan. Lisäksi nykyään kun tiedän, että nuo rahat menee erääseen tiettyyn nautintoaineeseen, niin en halua sitä tukea. Käytetään nautintoaineesta koodinimeä "Colorado". Asianomaiset kyllä tietää, mistä puhutaan. Enkä sano, että Colorado olisi pahasta, itsekin silloin tällöin nautin siitä. Mutta tämä on ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Kaverillani se on luisunut jo lähes päivittäiseksi.

Ja lisää hänen päihteiden käytöstään. Siinä on ehkä rasittavin ihminen, jonka kanssa voi vain baariin lähteä. Eikä mistään muusta syystä, kuin siitä, että hänen pitää juoda "pohjiksi" tolppa (12kpl) olutta. Nykyään usein päälle pitää ottaa vielä "Coloradot". Ja baariin kun päästään, niin hän on aivan valot poissa, puheesta ei saa selvää ja maksimissaan kaksi tuntia ehtii siinä itse nauttia tuopista, kun pitää jo lähteä. Ja sitten, kun seuraavalla kerralla sanon, että kannattaakohan sun nyt juoda sitä tolppaa pohjiksi, niin vastaus on, että "meijä suvun jäsenet kyl kestää hei!" Just.

Ehkä joidenkin idea baari-illasta on erilainen. Oma ideani onnistuneesta illasta on, että yhden tai kaksi voi ottaa alle, jotta saadaan semmoinen rento fiilis jo valmiiksi päälle. Baarissa sitten on mukava tuoppien ääressä keskustella kuluneesta päivästä, naisasioista, urheilusta ja (muutaman uuden olusen jälkeen) filosofiasta. Jos loppuillasta tuntuu siltä, niin voi lähteä joraamaan. Itse tosin olen niin hyvä tanssimaan, että saatan muut tanssilattialla olevat häpeään ja he poistuvat. Tai sitten..

Anyway en usko olevani ainoa, jolta löytyy tämmöinen ihminen ystäväluettelosta. Semmoinen, jonka kohdalla saa joskus pitkään pohtia, että miksi me tunnemmekaan toisemme. Loppujen lopuksi tiedän kuitenkin, että tämä minun ystäväni olisi ensimmäisenä seisomassa vierelläni, jos jotain traagista tapahtuisi. Hän vain on liian usein ajattelematon ja yrittää helpottaa omaa elämäänsä minun kauttani. Se on jotenkin outoa. Minä olen esimerkiksi erittäin avokätinen rahan suhteen. Jos joku muu ystävistäni pyytää, että voisinko vähän lainata, niin lainaan kyllä enemmän kuin mielelläni. Ei rahalla sikäli ole merkitystä minulle, mutta kyllä lainat haluan silti takaisin. Muuten koen itseni hyväksikäytetyksi.

Jotenkin minusta tuntuu, että jossain vaiheessa meidänkin tiemme alkavat eroamaan. Vaikka hän on pitkäaikainen ystäväni, niin tavoitteemme ovat aivan erilaiset. En tiedä edes, onko hänellä itsellään tavoitteita. Muuta, kuin seuraavan coloradosatsin hankkiminen. Olen ehkä hirveä ihminen, kun minua ei oikeastaan edes sureta tämä ajatus. Koen sen ennemminkin vapauttavana. Tahdon uskoa, että se on parempi meille molemmille.

When we have inner peace, we can be at peace with those around us. When our community is in a state of peace, it can share that peace with neighbouring communities and so on. When we feel love and kindness toward others, it not only makes others feel loved and cared for, but it helps us also to de­velop inner happiness and peace. - Dalai Lama

 Siinäpä minulle ja sinulle taas ajateltavaa. Love, MH.

ps. Talvivaara -postaus lähestyy. Kuvottavaa, muuta en vielä osaa siitä sanoa.

Menettämisen vaikeus

Useimmat ihmiset ovat kaikki-mulle-heti -tyyppisiä. Ja miksipä ei olisi? Nykyään on mahdollista saada lähes kaikkea nousematta tietokonetuolista. Lukemattomat nettikaupat kotiinkuljetuksineen ja heti-valmis asennuksineen. En sano, että tämä olisi paha asia. Itse asiassa varmasti erittäin hyödyllinen juttu varsinkin niille, joilla on jonkinlaista liikuntarajoitetta, eivätkä itse edes pystyisi esimerkiksi ostamaan uutta televisiota ja kantamaan sitä kotiin. Omalla tavallaan positiivista kehitystä.

Me siis helposti vaadimme ja haluamme itsellemme asioita. Mutta luopuminen on aivan eri asia. Aika harvassa on ne kotitaloudet, joilla ei olisi jatkuvia ongelmia säilytystilan kanssa, kun nurkat täyttyvät muistoja pursuavista lipastoista ja vaatelaatikoista. Aikoinaan meidän perheessä käytiin joka vuosi kirpputorilla myymässä kaikki ylimääräinen roju. Ja vaikka omasta mielestäni myimme ihan mielettömät määrät tavaraa, niin kaappitilaa ei kyllä syntynyt sitten ollenkaan lisää. Joskus tuntuu, että se sama tonttu, joka vie sukkaparista aina sen toisen, korvaa tuon menetyksen ihmisille taikomalla varaston perälle muutaman laatikollisen vanhoja leluja.

Menettäminen on kauhea asia. Miksi meidän pitäisi menettää? Eikö kaikki saisi mielummin pitää kaiken omistamansa maailman tappiin asti?

Buddhalaisuus opettaa, että takertumisesta tulisi luopua, jos mielii onnellisuuteen. Takertuminen ei tarkoita ainoastaan kiintymystä vanhaan antiikkilipastoon. Takertumisella tarkoitetaan myös paljon suurempia asioita; kiintymystä perheenjäseniin, rakkaimpiin ihmisiin, ystäviin, kavereihin, lemmikeihin. Ajatus siitä, että tämä kiintymys näitä rakkaita olentoja vastaan tulisi sammuttaa, on aivan järkyttävä.

Itse tahdon käsittää niin, että ei tuota kiintymystä ole tarkoitus sammuttaa. Kun sinulle rakas ihminen kuolee, on lupa surra. On lupa surra sitä, että tuo ihminen, josta niin kovasti välitti, on poissa. Tässä ei ole mitään pahaa. Mutta sitten, kun suru menettämisestä kääntyy itsesääliksi ("voi miksi minulle käy kaikki maailman paha"), ollaan huonoilla poluilla. Silloin pitää pystyä kiskaisemaan itseään niskasta ja todeta, että elämä jatkuu. Vaikka läheisesi kuoli, sinä et kuollut. On suorastaan loukkaus sitä kuollutta ihmistä kohtaan, jos sinä heität elämäntahtosi nurkkaan ja lopetat "elämisen".

Vantaanjoki on loputon inspiraatioiden lähde

Maailmamme on loppujen lopuksi kuin joki. Pääasiassa joki näyttää aina suhteellisen samalta. Siltikin, joka hetki, joka ikinen hetki, joki muuttuu. Se vesi, joka virtasi joen kohdassa A vielä hetki sitten, on jo siirtynyt kohtaan Ö. Maailma ympärillämme muuttuu ja siihen meidän tulisi sopeutua. Siksi takertuminen asioihin on vaarallista. Koska mikään ei ole ikuista, jossain vaiheessa tulet kokemaan raskaan menetyksen, kun asia, johon olet takertunut, ei enää olekaan.

Jos suret menetettyä läheistä, olet ihminen. Olemmehan tunteilla varustettuja eläimiä. Se tekee meistä ihmisiä. Täysin tunteettomalle ihmiselle löytyy nimike; psykopaatti. Varokaa tuota sanaa, kun nimittelette toista ihmistä. Jos joku ei kiinnostu siitä, että sinulla on huono päivä, niin se ei tarkoita, että hän olisi tunteeton.

Love, MH.

Epäonnistumisen pelko

Silloin tällöin tunnen suurta sääliä meitä kaikkia ihmisiä kohtaan. Lähes päivittäin joudumme tekemään päätöksiä vajavaisten tietojen perusteella ja sen jälkeen meidän tuomitaan. Meiltä kaikilta odotetaan täydellisyyttä, eikä kukaan meistä tuota täydellisyyttä voi täyttää. Meidät opetetaan varomaan virheitä, vaikka aikamme suurimmat voittajat ovat niitä, jotka eivät virheistään välittäneet. Michael Jordan, yksi aikamme parhaista koripalloilijoista, sanoo:

Olen epäonnistunut yli 9000:ssä heitossa urallani. Olen hävinnyt lähes 300 peliä. 26 kertaa minulle on uskottu kunnia heittää pelin voittava piste ja olen epäonnistunut. Olen epäonnistunut uudelleen, uudelleen ja taas uudelleen elämässäni. Ja sen takia minä onnistun.

Meidän tulisi käyttää hyödyksi elämän tarjoamat mahdollisuudet, vaikka ne pelottaisivat. Vaikka ne sisältävät epäonnistumisen mahdollisuuden. Jos et tartu mahdollisuuteen, niin voitatko silloinkaan mitään? Onko epäonnistuminen niin karmea asia, että sen takia ei edes kannata yrittää? 

Itse olin tuota mieltä vielä vuosi sitten. 

Sisyfos ikuisessa työssään @ bodybuilding.dk

Hiljattain törmäsin tarinaan Sisyfoksesta. Kreikan mytologiasta tuttu hahmo, joka halveksui Jumalia ja kuolemaa. Tästähän eivät Jumalat tietenkään pitäneet, vaan he lähettivät viikatemiehen kaveria hakemaan. Sisyfos ei viikatetta pelännyt, vaan vangitsi Kuoleman kaltereiden taakse. Jumalat raivostuivat ja lopulta Sisyfos toimitettiin Manalan peräkammareihin. Viekas Sisyfos ei tuossa kolkossa paikassa kauan viihtynyt, joten hän huijasi tiensä takaisin maan päälle. Kun tämä paljastui, tuomittiin Sisyfos vierittämään jättimäistä kiveä vuorenrinnettä ylös loppuelämäkseen. Aina, kun Sisyfos sai lohkareen vuoren huipulle, kivi vieri takaisin alas ja Sisyfoksen piti aloittaa urakka uudelleen.

Olemmeko me kaikki Sisyfoksia? Etenemmekö me kohti onnistumisia vain tietääksemme, että sitä seuraa väistämätön epäonni? 

Loppujen lopuksi meillä ei taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa kaikki ilo irti onnistumisistamme. Silloin, kun puuttellisten tietojen avulla joudumme nopeasti tekemään tärkeitä päätöksia ja satumme oikeaan, älkää sanoko "Noh moukan tuuria". Huutakaa onnesta! Olkaa iloisia siitä, että vaistonne olivat oikeassa. TE olitte oikeassa. 

? -MH

TAPPAVA KANANMUNA! KATSO KUVAT!

Minä olen huolissani ihmisistä. Tänään, syödessäni katkarapuvoileipää, sain kuulla, että siinä oleva kananmuna (etenkin sen keltuainen) tappaa minut. Tämä nyt taas tietysti oli näitä hetkiä, jolloin minulla lyö aivan tyhjää, kun en osaa vastata noin yllättäen tulevaan tokaisuun. Ei siis muuta, kuin tyrmistynyt ilme naamalle ja kysyin, että minkäköhän takia. Vastaukseksi sain "no kun niin sanottiin iltalehdessä, kantsis sunki lukee".

Jestas sentään! Että ihan Iltalehdestä! Täytyyhän sen totta sitten olla. Kaikki kananmunat tulee kivittää ja upottaa Mariaanien hautaan. Juu ei. Kiinnostuin aiheesta, sillä kyllähän ilttiksenkin on täytynyt jostain saada kipinä tälle uutiselle. Eipä tarvinut kauan lukea alkuperäistä tutkimusta, kun alkoi haukotuttaa. Tiivistettynä sanottakoot, että tutkimus oli suoritettu kyselemällä ihmisiltä, että kuinka monta kananmunaa he päivässä syövät. Lähtökohtaisesti aivan käsittämätön tiedunkeruumenetelmä, jossa ei ole tietoakaan kontrolloiduista tuloksista. Tämän jälkeen sitten oltiin todettu, että 70-vuotiailla (jotka söivät enemmän kananmunia) oli enemmän valtimomuutoksia, kuin vähemmän kananmunia syövillä 50-vuotiailla. Valtimomuutoksia, jotka muuten ovat täysin luonnollisia iän kertyessä. Ai niin, ja nämä 70-vuotiaat myös tupakoivat enemmän. Missään kohtaa tutkimusta ei ollut mitään tieteellistä osoitusta siitä, että kananmunan keltuaisilla olisi jokin valtimomuutoksia aiheuttava tekijä, esimerkiksi jokin lipoproteiini. Missään kohtaa tutkimusta ei myöskään selvinnyt, miksi kananmunan valkuaisella ei olisi mitään tekemistä asian kanssa (sillä ei ole). Se, että Iltalehden uutisessa keltuaisten letaalisuutta verrataan tupakkaan, on rimanalitus jopa heiltä. Syökää luomumunia, niissä ei vahingossakaan ole mitään teollisuuden kemikaaleja.

http://everydaytalesofwoe.blogspot.fi/2010/09/grocery-shopping-with-lobsterman.html

No, tämä tutkimuksen tuomitseminen oli vain pieni sivupointti. Tärkeämpänä pidän sitä, että ihmiset tuntuvat nykyään lukevan uutisia täysin vailla mediakriittisyyttä. Usein törmää siihen, että ihmiset ovat lukeneet ainoastaan uutisotsikon ja muodostavat jo sen perusteella itselleen mielipiteen. Tämä ilmiö tuntuu olevan erityisen suuressa kasvussa nuorison keskuudessa. Toki tavallaan ymmärrettävää, sillä elämme internetin maailmassa, halusimme sitä tai emme. Tietoa on saatavilla ääretön määrä, joten kaikkea ei kannata edes yrittää sisäistää. On helpompaa lukea uutisotsikot ja muistaa ne, koska tarvittaessa loput tiedot voi hakea älypuhelimella missä tahansa. Älypuhelimista on tullut "toiset aivomme".

Itselleni on opetettu, että (paperi)hesari luetaan päivittäin. Niin minä usein teenkin. Mutta kyllä minussakin on sitä vikaa, että jätän väliin mielestäni "tylsät" uutiset ja keskitän huomioni ennemmin kiinnostaviin. Sehän on ihan luonnollista. Vaan muiden tavoin myös minä selaan päivittäin keltaisen lehdistön uutiset netissä läpi. Minä kuitenkin suhtaudun niiden uutisiin erittäin suurella varauksella, sillä näiden lehtien tarkoitus ei ole antaa sinulle tietoa, vaan tehdä itse voittoa. Mitä raflaavampi otsikko, sitä enemmän klikkauksia ja sitä kautta enemmän mainostuloja. Viikoittain näen otsikoita Pippa Middletonin pepusta. BB:sta. Tisseistä. En minä noilla uutisilla tee mitään.

Edellinenkin kappale vähän karkasi aiheesta. Tarkoitukseni on sanoa, että älkää ihmiset hyvät omaksuko medioiden uutisia pureskelematta niitä ensin itse. Varmistakaa, että tutkimukset ovat luotettavia (huom: tutkimuksesta EI tee luotettavaa se, että se on tehty Yhdysvalloissa. Itse asiassa päinvastoin).

Tänään oli näköjään tämmöinen valistuspäivä. Ehkä huomenna taas enemmän yleismaailmallista pohdintaa :)

Hauskaa illanjatkoa, tv. MH

Light-juomat lihottavat ja aiheuttavat syöpää

Koen itseni velvolliseksi tästä ilmoittamaan. Olen itse ollut näistä aspartaamin haitoista tietoinen jo muutaman vuoden. Ikävä kyllä Yhdysvalloissa, tuossa suuryritysten luvatussa maassa, tämmöisten tutkimustulosten julkaiseminen on erittäin vaikeaa. Jokainen voi syitä arvailla itsekseen, mutta sen verran voin kertoa, että yritykset rahoittavat itselleen suosiollisia tutkimuksia varsin avokätisesti. Lähes kaikki light-juomathan sisältävät aspartaamia, jolla korvataan sokeri.

http://ajcn.nutrition.org/content/early/2012/10/23/ajcn.111.030833.abstract

Tuon linkin takaa paljastuu tutkimus, jossa aspartaamin on osoitettu aiheuttavan non-Hodkinin lymfoomaa (imusolmukesyöpä) ja leukemiaa eli verisyöpää. Spekulaation kohteena on myös, aiheuttiko kuumassa auringossa seisseet "dietti colat" amerikkalaisille sotilaille Persianlahden oireyhtymää. Lisäksi aspartaamilla arvellaan olevan yhteyksiä mm. aivokasvaimiin, erilaisiin silmiä rappeuttaviin tauteihin ja maksasairauksiin. Lisää voi lukea tästä Elina Hytösen blogitekstistä.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23088901

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin aspartaamipitoiset "light juomat" lihottaa sokeripitoisia juomia enemmän. Kun tämä pitää paikkansa, jää jäljelle vain kysymys, miksi edes juoda light-juomia? Terveyshaitat ovat kiistattomat, eikä niistä ole painonpudotuksessa apua (päinvastoin). Aspartaami on myrkky! Sitä on myös siinä perinteisessä makeutuspillerissä, oliko se nyt hermesetas nimeltään. Näpit irti siitä. Nykyään on olemassa vaihtoehto, nimeltään Stevia.

--

Tämä oli nyt tämmöinen tietoisku. Varsin poikkeava minun normaaliin kirjoitteluun nähden! Ette ehkä tienneet, mutta olen lääketieteestä erittäin kiinnostunut ja luenkin parhaillaan ensi kevään lääkiksen pääsykokeisiin. Kirjoittelen tästäkin joskus myöhemmin ehkäpä lisää.

Viikonloppuna ei tullut kirjoiteltua, koska ei ollut mitään kirjoiteltavaa. Lauantai-ilta sujui vähintäänkin railakkaasti (joskus pitää irroitella!) ja sunnuntaina toivuttiin. Katsotaan, postaanko illalla jotain mietintää. Siihen asti rakkautta kaikille ja pysykää erossa lighteista!

Kahdenlaista onnellisuutta

going-well.com

"There are two kinds of happiness - the temporary pleasure derived primarily from material comfort alone and another more enduring comfort that results from the thorough transformation and development of the mind. We can see in our own lives that the latter form of happiness is superior because when our mental state is calm and happy, we can easily put up with minor pains and physical discomforts. On the other hand, when our mind is restless and upset, the most comfortable physical facilities do not make us happy."

Näin kertoo meille Dalai Lama. Jos jollain ei tuo Lontoon kieli oikein taivu, niin vapaana suomennoksena: On olemassa kahdenlaista onnellisuutta: hetkellistä iloa jostain materialistisesta tyydytyksestä, sekä toinen, pysyvämpi hyvinvoinnin tila, joka on tulosta oman mielemme muutoksesta ja kehityksestä. Voimme omassa elämässämme huomata, että jälkimmäisempi onnellisuuden tila on parempi, sillä kun henkinen tilamme on tyyni ja iloinen, voimme ongelmitta kestää pieniä vastoinkäymisiä ja fyysisiä epämukavuuksia. Jos taas mielemme on levoton ja epävakaa, edes mukavimmat fyysiset tekijät eivät saa meitä aidosti iloisiksi.

Pidän Dalai Lamaa suuressa arvossa. Hän jos kuka osaa pukea kauniin mielensä ajatukset sanoiksi. Edellä oleva on vain yksi loputtomista esimerkeistä. Ja ihan oikeasti, pelkästään Laman kasvoja tutkailemalla voi päätellä hänen olevan onnellinen. Vai voiko joku sanoa tässä vastaan?

Onnellisuutta tosiaan tavoittelee varmasti lähes kaikki. Useimmat ikävä kyllä tavoittelee juuri tuota vääränlaista onnellisuutta rahan, kunnian ja materialismin kautta. Minun puolestani he saavat niin myös tehdä, eihän minun onnellisuuteni ole muiden tekemisistä kiinni. Enkä sano, että materialistisesta onnellisuudesta ei saisi nauttia. Kyllä minä olen aidosti iloinen uudesta hienosta syystakista, jonka hiljattain ostin. Olen myös iloinen palkasta, joka eilen saavutti tilini. Mutta eivät nuo ole asioita, jotka pitävät minut loppuelämäni iloisena. Palkka kuluu pikkuhiljaa, kun joutuu ostamaan ruokaa ja elämään. Takki menee jossain vaiheessa rikki tai siihen kyllästyy. Sen jälkeen jää vain tyhjyys.

Vaan kun saavuttaa tuon jatkuvan onnellisuuden tilan, ei sitä voi sinulta ottaa pois. Kun mielesi on rationaalinen, mutta samalla luova ja avoin uusille asioille, olet lähellä. Pelkkä kylmän analyyttinen ja rationaalinen mieli ei tuo onnea. Luova taiteilu ja avoimuus ovat aitoja lapsenomaisia piirteitä, jotka turhan moni sammuttaa itseltään. Mutta pelkkä lapsenomaisuuskaan ei riitä, tarvitsemme myös aikuismaista järkeä, jotta pystymme toimimaan myös tiukoissa tilanteissa.

Jos kukaan on vähänkin aivoihin tutustunut, niin tietää, että molemmat aivopuoliskot ovat lateralisoituneet (erilaistuneet) omanlaisikseen. Karkeasti sanottuna vasen aivopuolisko edustaa periaatteessa aina analyyttista puoltamme. Oikea puolisko taas käsittää luovuuden. Näin ajateltuna ei tunnu ollenkaan hullummalta ajatus siitä, että molempien puoliskojen tulisi olla tasapainossa keskenään.

En ostanut vielä tänään uutta kameraa, lähinnä koska olin aivan poikki töiden jälkeen. Huomenna on kaupat pyhäinpäivän takia kiinni, joten taitaa venyä sunnuntaihin/ensi viikkoon.

Terveisin, onnellinen MH :)

Täydellinen itsekontrolli

Yksi asia, jota minussa jatkuvasti ihmetellään, on hermojen hallinta. Kirjoitin tästä jo lyhyesti aikaisemminkin. Silloin totesin, että pääasiassa tuo suhteellisen pitkä pinna on geeneissä ja ihan ympäristössä. Aikoinaan isäni rauhalliseen "johtamiseen" oli helppo samaistua, sillä se ei tuntunut loukkaavan ketään ja asiat kuitenkin tapahtuivat ajallaan.

Mutta kyllä minullakin joskus meinaa hermot pettää. Asiakaspalvelussa olen toistaiseksi töissä ja kaikki, jotka kyseisellä alalla ovat itse työskennelleet, tietävät, että asiakkaat ovat joskus varsinainen piikki lihassa. On uskomatonta, miten pienistä asioista ihmisillä joskus voi olla naristavaa. Eniten se turhauttaa silloin, kun tämä jokin "pielessä" oleva asia ei ole mitenkään itsestä kiinni, ja silti saa kuulla täyslaidallisen tiskin toiselta puolelta. Itsehän siinä tilanteessa ei voi muuta, kuin seistä toteemipaaluna ja nyökytellä päätä. Usein tuntuu, että asiakkailla vain on niin huono päivä, että heidän on se johonkin pakko purkaa. Itselläni ei kyllä ikinä tulisi mieleenkään avautua viattomalle kassaneidille sen takia, että itsellä on paha olo. Kyllä jokaisen pitäisi omata sen verran sitä itsekontrollia.

Zen-buddhalaisuus ja meditaatio on tietysti edesauttanut entisestään omaa itsekontrolliani. Eräs Zen-opettaja kertoi, että kun häntä itseään suututtaa, hän menee itse mielensä sisään ja miettii, että mikä tässä tilanteessa oikein suututtaa. Usein hän huomasi, että suuttumuksen aihe oli oikeastaan aika pieni, eikä niin tärkeä, että siihen kannattaisi energiaansa sen enempää tuhlata. Niinpä oliki itse asiassa helpompi vain nauraa itselleen ja hupsulle suuttumukselle.
Tuohon tyyliin olen itsekin nykyisin harjoittanut itseäni. Ilokseni olen huomannut sen erittäin toimivaksi. Harvoin me suutumme jostain tärkeistä aiheista. Silloin, kun jotain oikeasti pahaa tapahtuu meille, menemme ennemmin hämillemme, loukkaannumme henkisesti tai käsittelemme tilanteen jotenkin täysin erilailla. Ja tarkoitan nyt tilanteita, joissa olemme ns. täysissä järjissämme. Humalassahan joillekkin ihmisille riittää, että joku katsoo väärällä silmällä heitä ja sen jälkeen ollaan nyrkit pystyssä.

Käytännössä itse pystyn kyllä harjoittelemaan tätä jokainen työpäivä. En ole missään tapauksessa aamuihminen ja silti teen jatkuvasti aamuvuoroa. Silloin "zen-tilani" ei ole ehkä ihan virittyneimmillään, ja nämä asiakkaiden "sutkauttelut" saattaa päästä ihon alle. Ne iänikuisen "jos se menee verotukseen", "ilman muuta" ja muut vastaavat hassuttelut, ei niitä ihan oikeasti jaksa joka päivä. Nykyään siis hämmennän asiakkaita ottamalla ensin tyhjän katseen ("menen mieleni sisälle"), jonka jälkeen alan itsekseni hymyillä.

Eli vaikka minä pystyn usein erittäin hyvin samaistumaan ihmisten ärsytykseen ja pyrin sitä kautta heitä ymmärtämään, niin kyllä silti joskus sisällä kiehuu. Varsinkin silloin, kun ihmisten ongelmat ovat omaan silmääni kovin pikkumaisia. Kyllä maailmassa on ihan oikeasti suurempiakin ongelmia kuin se, että namipussi on kallis. Eihän sitä ole pakko ostaa, jos se on liian kallis..

Karmean sekava teksti. Huomaa, että on taas tullut herättyä joskus 14h sitten.

Mielenrauhaa, MH :)