Lähtölaskenta maailmanloppuun

Huhujen mukaan maailmamme tulee päätökseen 21.12.2012, eli siis perjantaina. Huhut perustuvat tulkintoihin muinaisen Maya-kulttuurin kalentereista. Ennen viimeisimpiä löydöksiä näytti siltä, että Mayojen kalenteri on tulossa päätökseensä juuri tänä perjantaina, ja tämähän on aina yhtä positiivisen ihmisrodun puolesta mielletty maailmanlopuksi.

Minä itse tutustuin tähän aiheeseen jo muutamia vuosia sitten. Ulkomuistista osaan sanoa aiheeseen näin; Mayojen kalenterijärjestelmä on sangen poikkeava meidän omasta juliaanisesta kalenterijärjestelmästä. Mehän laskemme vain, että jokaisena uutenavuotena vuosilukumme kasvaa yhdellä. Mayoilla oli sitten niin, että vuosistakin oli vielä suurempi laskettava järjestelmä. Yksinkertainen asia, mutta vaikea selittää. No, sanotaanko näin, että meillähän aikayksiköt kasvavat jotakuinkin näin: vuorokausi -> viikko -> kuukausi -> vuosi. Mayoilla tuo järjestelmä jatkui vielä eteenpäin. 

Mayoilla oli käytössään eräänlainen pitkälaskujärjestelmä, joka käsittää noin viidentuhannen vuoden jakson. Viimeisin pitkälasku alkoi noin 3000 vuotta ennen oman ajanlaskumme alkua. Nyt, kun tuo pitkälaskukierros on tulossa päätökseensä, oletetaan, että uutta ei enää alkaisikaan. Tästähän ei ole missään minkäänlaista mainintaa, vaan Mayojen itsensä mukaan entisen pitkälaskukierroksen päätyttyä alkaa taas uusi.

Noh, uskokoot maailmanloppuun ken tahtoo. Itse en usko. Vakavissaan siihen ei taida uskoa kovin moni muukaan. Nythän tästä on kuitenkin muodostumassa tämmöinen kultti-ilmiö, eli kaikki leikillään ovat mukana koko jutussa. Lähinnä kaiketi siksi, että saadaan juhlia perjantaina railakkaasti "Apocalypse" -teemalla. Ja mikäs siinä, mukavaahan se on, jos on joku teema. Nähtäväksi jää, kuinka monessa taloudessa lasketaan kymmenen sekuntia ennen keskiyötä lähtölaskentaa.

Juhlavinkki perjantaille: tehkää kaikkia niitä asioita, joita ette ennen ole uskaltaneet, koska pelkäätte joutuvanne häpeään. Jos joku tuomitsee teidät, niin huutakaa vain "huomista ei tule, joten mitä väliä!" Tosin en kannusta ketään laittomuuksiin. Jos ja kun useat tulee myös tuolla äsken mainitulla asenteella vetämään, niin julistan täten tulevan lauantain "kaikkien aikojen kollektiivisin morkkis" -päiväksi. 

Jossain näin myös huumorikuvan, jossa povataan perjantaista kaikkien aikojen raivostuttavinta facebook-päivää. Epäilemättä maailmanlopunpäivityksiä tullaan näkemään sadoittain, mutta tarvitseeko niistä nyt sitten ärsyyntyä? Ihan oikeasti nyt ihmiset, eikö kaikilla ole kuitenkin oikeus tehdä semmoisia facebookpäivityksiä, kuin haluaa? Ja miksi ne oikein ärsyttävät? Joidenkin mielestä olisi sitten kai parempi, jos facebookseinä olisi koko päivän täysin tyhjä. Siinähän sitä vasta alkaisikin kuumottaa, että onkohan kaikki muut nyt delanneet, kun kenestäkään ei kuulu mitään.

Yhdysvalloissa on kuulemma jokin profeetta, joka ennusti ensimmäisen kerran maailmanlopun joskus 40 vuotta sitten. Silloin hän keräsi kulttinsa ympärille muutaman kannattajan sitä odottamaan. No, maailmanloppua ei tullut, joten hän ennusti uudestaan, tällä kertaa kahden vuoden päähän entisestä. Kultti keräsi hieman enemmän kannattajia. Ei tullut maailmanloppua, joten taas piti ennustaa uusi ajankohta. Tuota kierrettä on jatkunut ties kuinka kauan, ja aina vain tuo profeetta on kerännyt enemmän kannattajia kultilleen. Nykyään hänellä taitaa olla kymmeniätuhansia seuraajia, jotka uskovat sokeasti, että seuraava ennustettu ajankohta on se oikea. Tämä liittyi tekstiini vain etäisesti, mutta lisäsinpä nyt kuitenkin tämmöisenä pikanttina yksityiskohtana.

5.. 4.. 3.. 2.. 1.. -MH :)

ps. Olen kuitenkin sen verran kujeilevalla päällä, että suosittelen kaikkia lukemaan Wikipedian artikkelin Yellowstonen kalderasta. Ihan vain näin Apocalypse-meiningeissä :)

Kasva aikuiseksi

"Kasva aikuiseksi!" En usko olevani ainut, jolle tätäkin lausetta on huudeltu. Tiedän, että sitä huutavat ihmiset tarkoittavat sen loukkauksena, mutta minä en sitä loukkauksena ota vastaan. Itse asiassa olen enemmän, kuin tyytyväinen, jos silloin tällöin muistutan vielä lasta.

Lapsen mieli on rajaton. Kun aikuinen huomaa, että ulkona on yön aikana satanut 10cm lunta, miettii hän tuskissaan itsekseen, että "taas joutuu tekemään lumitöitä ja autollakin on vaikea liikkua voih ja oih". Mitä lapsi miettii? Luultavasti käy mielessään läpi niitä kaikkia mahdollisuuksia, joita lumi tarjoaa. Toinen toistaan hienompia lumiukkoja, raivokkaita lumisotia naapureiden kanssa, eeppisiä lumilinnoja, lumienkeleitä.. Tarjonta on loputon. Tai näin ainakin oli omassa lapsuudessani. Todella toivon, että näin on yhä edelleen.

Olen kateellinen noille pienille vekkuleille ihmisille, jotka näkevät sählymailalle miljoona eri käyttötarkoitusta samalla, kun omasta mielestäni se sopii ainoastaan sählyn pelaamiseen. Jos en ihan päivittäin, niin ainakin viikoittain toivon salaisesti, että olisin taas vain pieni beibi, vailla vastuuta. Rajattomalla mielikuvituksella varustettuna. Hauskaa sikäli, sillä pienenä nappulana toivoin vain kokoajan, että olisinpa jo aikuinen ja saisin tehdä kaikkea oman mieleni mukaan. Taitaa molemmissa ikäkausissa olla hyvät ja huonot puolensa.

En oikein tiedä, mihin tämä teksti on menossa. Minulla oli jokin ajatus tässä, mutta nyt se hukkui. Edellisen pisteen jälkeen olen viisi minuuttia tuijottanut ruutua, mutta en keksi tuohon edelliseen pohdintaan mitään enempää. Olkoot sitten näin!

Olin eilen pitkästä aikaa juhlimassa. Vanha ystäväni, jota olen nähnyt ehkä kaksi kertaa viimeisen puolen vuoden aikana, piti tupaantulijaiset ja pikkujoulut samassa paketissa. Sanotaanko näin, että olipahan ihan mukavaa. Paikalla oli sellainen "vanha kunnon porukka". Olimme siis lähes kaikki tunteneet toisemme ties kuinka kauan. Olihan siellä pari uuttakin tuttavuutta, mutta syystä eli toisesta he katosivat paikalta aika nopeasti. Ehkä he eivät oikein ymmärtäneet meidän huumoriamme. Ymmärsin yskän. Sisäiset puolustusmekanismini selvästikin olivat taas eilen toiminnassa, sillä kesken illan sain ikävän päänsäryn ilmeisen selittämättömästä syystä. Jouduin siis pitämään nesteytyksessä noin parin tunnin tauon. Sehän johti tietysti siihen, että kun itse olin taas valmis jatkamaan, olivat muut jo hyvinkin tukevassa maistissa. Noh, olipahan minulla ainakin hauskaa heidän toilailuja katsellessa. Olen aina ollut vähän semmoinen "huolehtija", eli yritän loppuun asti pysyä järjissäni ja varmistaa, että kaikki päättyy onnellisesti illan päätteeksi.

Ei muuta täältä lumen keskeltä. Viikko jouluun! Hui, aika on mennyt muuten tosi nopeasti. Rauhaa teille kaikille, terveisin MH :)

Teinivanhemmat

Ihan vain suhteellisen pikaisesti haluan purkaa huoltani eräästä aiheesta. Nimittäin teiniäideistä, tai teiniäidiksi haluavista.

En oikein tiedä, mistä alottaisin. Olen aina sanonut, että jos haluat aikanasi kasvattaa lapsesi läpi hänen nuoruutensa, tulee myös sinun elää tuo nuoruus. Ja nuoruudeksi miellän nyt ikävuodet 0-25, noin suunnilleen. Minä olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että vanhemmat pystyvät samaistumaan lapsensa erilaisiin vaiheisiin. Siinä auttaa ihan suunnattomasti se, jos nuo vaiheet on myös itse elänyt. Se vain on kylmä tosiasia, että siinä vaiheessa, kun saat lapsen, loppuu sinun oma vapaa elämisesi pitkäksi ajaksi. Silloin ei enää voi elää nuoruutta, juhlia tai viettää kavereitten kanssa samalla tavalla aikaa.

Totta kai jotkut toisaalta ovat valmiita hankkimaan lapsen kaksikymppisinä. Ei siinä mitään, jos todella kokee, että tämä oli nyt tässä. Jos todella kokee, että se vuoden tai kaksi kestänyt parisuhde on se oikea, niin mikäs siinä. Ja juu, tärkeä huomio: pidän ehdottoman tärkeänä, että lapsella on kaksi vanhempaa. Kyllä lapsen tulisi kasvaa ympäristössä, jossa hän voi samaistua molempiin sukupuolimalleihin. Näiden kahden ihmisen perusteella hän tulee kuitenkin jatkossa muodostamaan kuvan myös muista ihmisistä. Vanhempiemme esikuvat kulkevat kanssamme koko elämämme. Jos toinen esikuvista puuttuu, koko kuva toisesta sukupuolesta voi vääristyä pahasti. Ja niin saamme maailmaan sovinisteja ja äärifeministejä. Asia ihan erikseen onkin sitten homo/lesbovanhemmat, ja siihen asiaan en halua nyt mennä.

Niitä ihmisiä katson hieman surien, jotka ovat innokkaasti juhlimassa joka viikonloppu, mutta samaan aikaan haluavat ihan tosissaan hankkia vauvan, koska se on söpöä. Haluaisin vain ottaa jostain kristallipallon ja näyttää heille tulevaisuutensa.

Eäh, en jaksa edes tämän enempää aiheesta kirjoittaa. Sanotaan lopuksi, että ihan näin muuten niin kuuluu taas ihan hyvää. On lähes uskomatonta, mitä muutama lepopäivä tekee ihmiselle. Ja lukijani sara taisi olla kovinkin oikeassa, kun sanoi, että kaikki kääntyy taas parempaa kohti. Sillä juuri, kun edellisessä tekstissäni sanoin, että ainoa "tukihenkilöni" ei ole pitkään aikaan pitänyt yhteyttä, niin seuraavana päivänä juteltiin iloisesti. Oi iloa!

Nyt katson The Joulukalenterin ysiluukun. Siinäpä vasta kaikessa absurdiudessaan hauska sarja. Mukava tapa laskea päiviä jouluun. Joulusta tulenkin muuten varmasti kirjoittamaan oman mielipiteeni, kun itse tapahtuma alkaa olla käsillä. Vaikka siinä nykyään onkin paljon pielessä, on siinä myös paljon hyvää.

Rauhaa kaikille -MH :)

Minäanalyysi

Oloni on epätavallisen masentunut. Olen uppoutunut jälleen kerran liian syvälle omaan rationalisointiini ja järkeilyyni. En pidä ollenkaan siitä, kun yritän ymmärtää joka ikistä päivittäistä tekoani. Miksi koen pakottavaa tarvetta löytää syy kaikelle? En ole meditoinut muutamaan päivään ja se kyllä näkyy. Sen ei pitäisi. Toivoisin, että tämä liika mietiskely väistyisi ja voisin taas vain nauttia itsestäni ja ympäristöstäni.

Olen suorittanut jälleen psykoanalyysia itse itsestäni. En koe sitä ongelmalliseksi. Minkä tahansa ongelman itsestäni löydänkin, osaan omasta mielestäni selittää sen. Koen olevani klassikkotapaus passiivis-aggressiivisen käyttäytymis"häiriön" omaavasta ihmisestä. Tiedän, että minun olisi hyvä hoitaa velvollisuuteni ja tehtäväni niin pian, kuin mahdollista. Se edesauttaisi omaa oloani ja muiden oloa. Silti sitten, kun pitäisi oikeasti alkaa suorittaamaan, keksin itselleni tekosyyn. Rankka työpäivä, liian kylmä, huonot yöunet.. Ja taas takana on päivä, jolloin sain raahattua itseni töihin ja sieltä pois, mutta en sitten sen enempää. Tiedostan täysin tämän tekemiseni, mutta ongelman tiedostaminen ei ole millään tavoin auttanut minua. Turhauttavaa.

Jälleen pääni on vallannut pelko siitä, että kukaan ei ikinä tule todella ymmärtämään minua. Kuka saa ajatukseni kokoon silloin, kun en itse siihen pysty? Tiedän yhden ihmisen, joka siihen ehkä voisi pystyä, mutta hän ei ole ollut minuun yhteydessä taas aikoihin. Enkä minä häneen. Miksikö? En tiedä, en tosiaankaan. Tai itseasiassa tiedän: pelkään, että hän tarkoituksella ei ole minuun yhteydessä. Hän tarkoituksella yrittää olla mahdollisimman vähissä yhteyksissä. Klassista hylkätyksi tulemisen pelkoa itseltäni. Mistä minä tiedän, jos vaikka tuo toinen henkilö ajattelee ihan samoin? Kun hän kerran tuntuu olevan lähellä omaa ajatusmaailmaani, niin eikö olisi syytä olettaa, että hänellä on samat neuroosit ja pelot, kuin itsellänikin?

Minä haluan uskoa olevani hyvä ihminen. Asetan lähes aina muiden mielihyvän omani edelle. Ei minua haittaa,  vaikka joutuisin ottamaan tarpeettomia taakkoja harteilleni, minä kyllä kestän ne. Oletukseni on kuitenkin aina, että muut ihmiset eivät niitä välttämättä kestä ja he sortuvat. Ja silloin se olisi minun syyni. Tiedostan jälleen, että näin ajattelee hyvin moni muukin ihminen ja oikesti lähes kaikki ihmiset kestävät arkiset taakat. Olkoot ne sitten henkisiä tai fyysisiä.

Jokapäiväisissä tekemisissäni yritän aina passiivisesti auttaa muita ihmisiä. Kaupassa saatan tarkoituksella viivytellä sen verran karkkihyllyn edessä, että muutama muu ihminen pääsee edelleni kassajonossa. Sillä eihän minulla ole kiire. Joutessani saatan järjestellä tavaroita hieman omille paikoilleen. Omat ostokseni asetan niin, että viivakoodi osoittaa lukijalaitetta kohti, jotta kassaihmisen on helppoa vain "vetää" ostokseni läpi. Koen tekeväni paljon hyviä asioita päivässä, mutta samalla pelkään, ettei kukaan niitä ikinä huomaa. Ja jos kukaan ei niitä ikinä huomaa, niin olenko silloin oikeastaan edes tehnyt mitään?

Olo on tyhjä.