Menneisyyden haamut

Meillä kaikilla on varmasti jotain luurankoja kaapeissamme. Ei niistä eroon pääse, ne ovat joskus olleet osa meitä ja tulevat sitä aina olemaankin. Ainakaan toistaiseksi menneisyyttä ei voi muuttaa, joten noiden luurankojen kanssa pitää oppia elämään.

Itselläni ehkä suurin menneisyydestä päälle jäänyt pahe on vedonlyönti. Olen juuri sitä ikäpolvea, jolle vedonlyönti on aina ollut "laillista". Ikärajat ovat nousseet aina vähän sen jälkeen, kun olen itse ko. ikärajan ylittänyt. Kuitenkin, tämä tapani oli pahimmillaan ehkä tuossa pari vuotta sitten, kun löysin nettipelaamisen. Nyttemmin näiden kaikkien läpikäymieni "muutosten" jälkeen vedonlyöntikin on jäänyt vähemmälle, ja ennen kaikkea motiivi siihen on muuttunut. Ennen pelasin ihan oikeasti vain voittaakseni, mutta nykyään on rahaa tärkeämpää se, että on oikeassa. On mukavaa, kun pystyy ennustamaan urheilupelien lopputuloksia.

En tiedä. Ehkä se tekee minusta jonkun mielestä tekopyhän, kun sanon, ettei rahalla saisi olla merkitystä ja samaan aikaan pelailen silloin tällöin pitkävetoa. Rahalla ei saisi olla merkitystä, mutta kyllä sillä tässä yhteiskunnassa kuitenkin on. Minulle rahalla on sen verran merkitystä, että tarvitsen sitä elääkseni. Saadakseni ruokaa kaupasta ja käydäkseni kavereiden kanssa ulkona. En tee rahasta mitään isoa asiaa, se nyt vain on yksi osa jokapäiväistä elämää. Tärkeää on, ettei rahasta muuta tulekaan, toisin sanoen se ei saa muodustua elämän pääprioriteetiksi.

Ja onhan minulla varmasti muitakin haamuja menneisyydestä. En nyt tähän muita esimerkkejä mainitse, koska niitä ei tule mieleen :D Mutta kyllä niitä silti on, sen voin varmuudella sanoa. Tai no, sanotaan vaikka, että yhä edelleen pidän tietyistä "suurista" bändeistä. Nykyään olen siirtynyt kuuntelemaan indie-musiikkia. Ensiksikin siksi, että isot levy-yhtiöt ottaa minua päähän. Toisaalta siksi, että ihan oikeasti pidän indiemusiikista. Usein niissä biiseissä on vain semmoinen fiilis, että tätä tehdään nimenomaan rakkaudesta musiikkiin.

Tässä kuitenkin yksi näistä vieläkin fanittamistani "suurista" bändeistä, joihin rakastuin lopullisesti Provinssirockissa 2010. Laitan vielä live-version, koska nimenomaan se iski ja kovaa.

Onhan tietysti Rammstein tietysti monessakin mielessä hyvin erilainen bändi. Biisien sanat eivät useinkaan ole kaunista luettavaa. Päivittäin tulee silti yhtyettä kuunneltua, enkä häpeä sitä tunnustaa ollenkaan. Miksipä häpeäisin?

Älkää pelätkö haamujanne, terveisin MH. :)